Tulosta

Index

Indeksilaskelmat

SIX Telekurs on ja on pitkään ollut suuri indeksien tuottaja, (eritoten osakeindeksien) jonka vastuulla on monien indeksien laskenta sekä Ruotsissa että Norjassa. SIX Telekurs laskee omia indeksejä, joiden nimissä esiintyy aina SIX, mutta tarjoaa myös indeksilaskentaa asiakkailleen. Jo vuonna 1985 aloitimme "Affärsvärldens Generalindex" (AFGX) ja Alfred Bergs Nordic Index indeksien laskennan. Se oli lähtölaukaus erittäin menestyneelle panostukselle indeksitoimintaan, joka vuosi vuodelta on parantanut laatuaan ja kasvattanut indeksien määrää.

 

Tällä hetkellä SIX Telekurs laskee noin 500 indeksiä, eikä näe kiinnostuksen uusia indeksejä kohtaan vähentyneen markkinoilla.

 

SIX Telekurs rajoittui aiemmin laskemaan indeksejä ainoastaan pohjoismaisissa pörsseissä listatuille osakkeille, mutta nyt meillä on pääsy kansainväliseen informaatioon jota voimme käyttää indeksilaskennassa. Tämä avaa uusia markkinoita ja mahdollisuuksia myös asiakkaillemme. SIX Telekurs on Euroopan kolmanneksi suurin taloustiedon toimittaja.

  

MiFID

Kun arvopaperikaupan uusi säännöstö (MiFID) astui voimaan marraskuussa 2007, avautui mahdollisuus osakekauppaan. SIX Telekurs on historiallisesti kerännyt kurssitietoa kaikilta markkinoilta ja aikoo luonnollisesti myös ladata säännöstömuutoksen perusteella syntyvien uusien markkinoiden informaation palveluunsa. SIX Telekurs tulee objektiivisena indeksinlaskijana keräämään tietoa ja jos asiakkaat niin toivovat laskemaan tiedon perusteella uusia indeksejä.

 

Asiakkaalle räätälöityjä indeksejä

SIX Telekurs voi tarjota asiakkailleen erilaisten indeksien laskupalvelua. Niihin kuuluvat mm. osakeindeksit, korkoindeksit, valuuttaindeksit ja komposiitti-indeksit. Tieto, kokemus ja kattavat tietokannat mahdollistavat sen, että SIX Telekurs voi räätälöidä indeksin asiakkaan toiveiden mukaisesti. Voimme täyttää kaikenlaiset toiveet indeksin muodostamisen suhteen.

 

Tällä hetkellä asiakaskuntamme muodostuu useista isoista pankeista ja arvopaperivälittäjistä, kuten Svenska Handelsbanken, Carnegie, SEB, Andra AP-fonden, mutta myös mediayhtiöistä ja pörsseistä, kuten Affärsvärlden ja Nordic Growth Market (NGM).

  

Miksi valitsisin SIX Telekursin indeksinlaskijaksi:

  • Laatu: Kokenut ja tarkka henkilökuntamme, hyvä indeksikone, varma toimivuus ja lukuista kontrollit (sekä manuaaliset että automaattiset) auttavat SIX Telekursia tarjoamaan korkealaatuisia indeksilaskelmia.
  • Palvelu: SIX Telekurs lupaa hyvää palvelua asiakkailleen. Tarjoamme asiakkaillemme henkilökohtaista palvelua, jossa asiakkaalla on oma yhteyshenkilönsä joka voi auttaa asiakasta kaikkein kysymysten ja näkemysten osalta. Indeksitiimillämme on pitkä kokemus indeksin laskemisesta ja se kykenee tarjoamaan nopeita ja konkreettisia vastauksia.
  • Joustavuus: SIX Telekurs tuottaa indeksejä yhteistyössä asiakkaiden kanssa, eikä sillä ole sääntöjä tai malleja, jotka ohjaisivat sitä kuinka indeksit tulee rakentaa.
  • Jakelu: SIX Telekurs on lukuisia jakelukanavia (esim. SIX Edge, Nyhetsbyrån SIX, Reuters, Bloomberg) joiden kautta indeksejä levitetään markkinoille. Voimme jaella asiakasindeksiä kaikille niille tahoille joille asiakas toivoo.
  • Asiakasräätälöidyt indeksiraportit: Toisin kuin muut toimijat, SIX Telekurs tarjoaa asiakasräätälöityjä indeksiraportteja mikä helpottaa asiakkaan raportin käsittelyä. Emme tarjoa standardiformaattia, vaan sovellamme formaattia, esitystapaa ja sisältöä asiakkaan toiveiden mukaisesti.
  • Vakaus: SIX Telekurs on ja on jo vuosien ajan ollut yksi suurimpia indeksinlaskijoita. Olemme aina panostaneet paljon voimavaroja ja aikaa indekseihin ja tulemme tekemään niin myös jatkossa.

 

Esimerkkejä indeksiraporteista ja diagrammeista

Example of weight report - SIXRX

Example of index report - SIXRX